Liikunnasta

Sain vihdoin aikaiseksi käydä lueskelemassa Hesarin jutun kirvoittamaa keskustelua. Mitään kovin yllättävää joukosta ei löydy: melko normaaleilla linjoilla liikutaan eli toiset haukkuu ja valistaa ja kiittää ja kannustaa. Yksikään kommentti ei ole kirvoittanut minussa pienintäkään vastaamisen halua kun tätä samaa ”sotaa” käydään aina kun puhutaan lihavuudesta ja se tuntuu olevan loppumaton. Hauskaa on myös huomata, että muut käyvät tuota sotaa puolestani (kiitos heille siitä, itse en vaan jaksa innostua).

Yksi asia noissa kommenteissa jaksaa kuitenkin ihmetyttää – miten ihmisten voi olla niin vaikea uskoa että lihava ihminen saattaa harrastaa liikuntaa. Kommentti toisensa jälkeen kertoo kuinka liikkuminen on mukavaa, kunhan löytää oman lajinsa ja pääsee yli koululiikunnan aiheuttamista traumoista. Vastaavanlaisia kommentteja on joskus tullut tähänkin blogiin ja samaa laulua lauletaan myös muilla nettipalstoilla joissa keskustellaan lihavuudesta. Lihava Nainen tietää kyllä liikkumisen olevan mukavaa koska harrastaa sitä melko monipuolisesti: laskettelen, käyn punttisalilla, käyn uimassa/vesijuoksemassa, lenkkeilen ja pyöräilen. En siis ole mikään liikuntaa karttava läski vaan liikun kiloistani huolimatta ja nautin myös liikkumisesta. En tosin ole tehnyt liikunnasta itselleni mitään pakkoa ja liikkua ei tarvitse hampaat irveessä silloin kun ei huvita. Liikun samalla periaatteella kun pyrin elämään elämäni muutenkin – eli nauttien.

Oli vaan pakko saada tämäkin asia pois sydämeltä ja tehdä tiedettäväksi että lihavatkin liikkuvat, mutta eivät aina laihtuakseen.

Lehtijutun kirvoittamaa

Edellisen postauksen kommenteissa kysellään ”lisätietoja” Hesarin artikkeliin liittyen, joten tässä niitä nyt tulee.

Mikäs päätin laihduttaa reseptilääkkeen avulla? Olin kuullut lääkkeestä paljon hyvää ja koska olen elämäni aikana kokeillut lukemattomia laihdutuskeinoja, ajattelin kokeilla myös tätä. Suurin syy kyseisen lääkkeen valintaan oli sen kylläisyyden tunnetta lisäävä vaikutus jonka ansiosta ihminen syö vähemmän ja sitä myötä vastalaukun koko myös pienenee, niinpä pidemmällä aikavälillä ei pysty ahtaamaan itseensä yhtä paljon ruokaa kuin aiemmin ilman että tulee ähky olo. Miksi sitten ylipäätään laihdutin? Oli saavuttanut kolminumeroiset painolukemat ja se ei enää tuntunut omalta – eli olen aina nähnyt 100 kilon jonkunlaisen rajapyykkinä ja kun se meni rikki, halusin tehdä asialle jotain. Mitään vaivoja ei vielä tuon painon nousun myötä olut kun aloin laihdutuslääkkeen käytön. Toinen syy laihdutuspäätökseen oli vaatteet, en halunnut jatkuvasti ostaa isompia vaatteita vaan mahtua vaatekapissa jo oleviin versioihin.

Kommenteissa toivotaan myös kommenttia lehtijutussa olevaan toteamukseeni, että olen mieluummin ylipainoinen kuin luovun elämän nautinnoista. Ihan aluksi minun on korjattava virheellinen näkemys josta jotkut lukijat ovat tuon perusteella voineet saada: minä liikun suht säännöllisesti ja liikunta on pääosin ihan kivaa, lisäksi syön päivittäisellä tasolla melko normaalisti, osittain jopa terveellisesti. Kyse siis ei ole siitä etteikö terveelliset ruuat ja liikuntakin tuo iloa elämään. Kyse on enemmänkin oman kroppani tuntemisesta sen verran hyvin, että tiedän mitä normaalipainon saavuttaminen ja eritoten sen ylläpitäminen omalta osaltani vaatisi. Tällä tarkoitan siis sitä, että jotta voisin päästä normaalipainoon ja pysyä siinä minun täytyisi ottaa elämääni erittäin tiukka ja askeettinen asenne ja siihen en ole missään nimessä valmis. Elämässä on liikaa nautintoja, joista en halua luopua kuten juustot, viini, pizza, jäätelö, jne. En tälläkään hetkellä nauti näistä herkuista edes viikoittain - paitsi ehkä viinistä ;o) mutta normaalipaino vaatisi että luopuisin niistä kokonaan.

Jälleen mediassa

Lihava Nainen on taas esiintynyt mediassa. Tällä kertaa vuorossa oli Helsingin Sanomat, joka julkaisi tänä aamuna haastattelun Elämä-osiossa otsikolla ”Sopivasti lihava”. Jutun aihe oli noussut esiin Hannele Harjusen väitöskirjasta ”Naiset ja lihavuus” joka tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa ensi lauantaina.

Lihava Nainen haluaa samalla pyytää anteeksi niiltä tutuilta, jotka mahdollisesti vetivät aamukahvit tai -teet väärään kurkkuun bongattuaan kuvani lehdestään.

Ylpeästi pullea

Lihava Nainen katseli toissapäivänä tallentamansa Liv D dokkarin Fat and proud, jonka nimi oli melkoisen kökösti suomennettu Ylpeästi pullea. Mikä h...vetin pullea? Alkuperäisen nimen mukaisesti kyseessä on lihavat, ei pulleat ja tämä kävi myös dokumenttia katsoessa ilmi. Dokumentin naiset eivät kavahtaneet sanaa lihava vaan pyrkivät käyttämään sitä itse riisuakseen sanalta sen pilkkaamisvoiman.

Lihava Nainen oppi dokumentista uuden järkyttävän faktan. Briteissä lihavia saa täysin vapaasti syrjiä työelämässä ja esimerkiksi firma voi palkatessaan henkilö töihin vedota henkilön kokoon hylätessään hakijan. Kyllähän tällaista syrjintää varmasti tapahtuu myös armaassa kotomaassamme, mutta jos suomalainen työnhakija saisi vastauskirjeen jossa todettaisiin hakijan koon (siis lihavuuden) olevan syy siihen ettei hän saa ao. työpaikkaa nousisi varmasti liitot takajaloilleen.

Toinen mielenkiintoinen seikka, jonka Lihava Nainen havaitsi dokkaria katsoessa, oli kuinka tietämätön jollain tasolla on lihavien elämästä. Vaikka olenkin selvästi lihava (BMI:n perusteella ylipainoa on kolmisenkymmentä kiloa) painoni ei kuitenkaan rajoita normaalia jokapäiväistä elämää. Dokkarissa esiintyi nainen joka järjesti lihaville bileiltoja. Hän etsi uutta tilaa tällaisten tapahtumien järjestämiselle ja kertoi millaisia kriteerejä tilalle oli asetettava. Se että juhlijoille olisi oma yksityinen sisäänkäynti, jottei muut mahdolliset illanviettäjät pääsisi heitä pilkkaamaan oli mielestäni ihan ymmärrettävää, samoin se, ettei paikassa saanut olla niin paljon ikkunoita että se muuttuu akvaarioksi jota ohikulkijat voivat jäädä töllistelemään. Asia, jota en itse ole tullut ajatelleeksi oli, ettei tilassa saa olla kiinteitä istuimia, vaan kaikkien tuolien tuli olla siirrettävissä, jotta juhlijat mahtuvat pöydän ääreen istumaan. Ideana siis se, että kiinteät penkki-pöytä yhdistelmät voivat osoittautua niin kapeiksi ettei lihava mahdu pöydän ja penkin väliin. Toinen vastaava seikka oli että WC-tilat eivät saa olla liian ahtaat eivätkä WC-kopit liian kapeita, jotta lihavat mahtuvat sinne asioimaan. Kolmantena yllätyksenä tuli että tilassa ei mielellään saanut olla portaita joissa lihavat, korkokengissä kulkevat naiset voisivat kompastua ja jos portaita oli niiden tuli ainakin olla leveät. Aika paljon on siis lihavilla ajateltavaa ennen kun voivat lähteä iltaa viettämään. Itse en onneksi ole joutunut valitsemaan illanviettopaikkojani tällaisten kriteerien perusteella ja jos joutuisin olisikin varmasti helpompaa eristäytyä omaan kotiin kuten monet lihavat ainakin maailmalla tuntuvat tekevät.

Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen dokkari, vaikka osittain ehkä vähän hölmö. Ilmeisesti kuitenkin Briteissä lihavat ovat edelleen täysin vapaata riista, mikä tuntuu aika ironiselta kun tietää lihavien määrän vain kasvavan ao. maassa.

Jos haluan teltan, menen Partioaittaan

Lihava Nainen kävi viime viikolla tutustumassa Jumboon avattuun Zizzi-nimiseen vaatekauppaan, joka tarjoaa vaatteita koissa 42-56. Ihan mukavaa, että tällaisia liikkeitä avataan Suomeen, mutta petyin kuitenkin liikkeen valikoimiin ja poistuin paikalta tyhjin käsin. Sinällään Zizzissä oli tarjolla ihan mukavasti vähän nuorekkaamman oloisia ja mukavan värikkäitä vaatteita verrattuna moniin muihin isokokoisille suunnattuihin kauppoihin/osastoihin, mutta kuitenkin näitäkin vaatteita vaivaisi tietty telttamaisuus.

Mikä ihme siinä on, että lihavien oletetaan automaattisesti haluavan pukeutua väljiin ja usein muodottomiin säkkeihin? Vai onko sittenkin kyse siitä, että normaalikokoiset vaatesuunnittelijat haluavat lihavien pukeutuvan näihin jotta he eivät pilaa maisemaa. Minä väitän kuitenkin edelleen kiven kovaa, että isokokoinen ihminen näyttää huomattavasti paremmalta hyvin istuvassa ja muotoon leikatussa vaatteessa kuin teltassa. Annetaanpa muutama esimerkki oikein kuvien kera.

Ensin yksi kyseisen Zizzin valikoimista löytyvä toppi/tunika

Lähde:www.zizzi.dk
Tämä ei ao. mallin päällä näytä kovinkaan pahalta mutta tuollainen teltta oikeasti isokokoisen ihmisen päällä saa hänet näyttämään kaksi kertaa isommalta.

BeDivinen näkyemys teltasta

Lähde:www.bedivine.fi
Tässä vaatteessa ei kerta kaikkiaan ole minkäänlaista muotoa.

Tämä puolestaan löytyy Elloksen isojen kokojen kokoelmasta

Lähde:www.ellos.fi

Ja kun edellistä kuvaa vertaa toiseen Elloksen tuotteeseen samasta valikoimasta on ero mielestäni päivänselvä

Lähde:www.ellos.fi

Igigi on myös oivaltanut että muotoja korostamalla näytämme huomattavasti kauniimmillta

Lähde:www.igigi.com

En tiedä onko telttavastaisuuteni korostunut entisestään kun omat kilot alkaa olla siinä luokassa että löydän taas vaatteita myös ”normi”osastoilta, mutta hermohan noihin menee. Näissä teltoissa on tosin minun osalta toinenkin ongelma; vaikuttaa siltä, että monet isokokoiset vaatteet on tarkoitettu lihaville JA pitkille ihmisille - lyhyt ihminen ei ilmeisesti voi olla lihava. Esimerkiksi tuo yllä oleva Zizzin toppi näyttää varmasti paremmalta pitkän ihmisen päällä kuin jos tällainen pituusrajoitteinen lihapulla pukisi sen päälleen.

Oli miten oli, mielestäni nuo kuvat muodottomista vs. muotoon leikatuista vaatteista osoittavat, ettei isokokoisen ihmisen pidä yrittää piilottaa muotojaan telttoihin sillä ne yksinkertaisesti korostavat sitä tosiasiaa, että kyseinen ihminen on iso. Joten tukevat kanssasisareni: pukeutukaa rohkeasti hyvin istuviin kauniisiin vaatteisiin ja tulette huomaamaan että näytätte paremmalta ja ehkä jopa hoikemmalta.

Loistava isokokoisten muotiblogi

Törmäsin äsken More to Love nimiseen kotimaiseen muotiblogiin, joka vaikuttaa todella lupaavalta. Oli siis heti pakko postata se tännekin edellisen kirjoituksen jatkoksi.

Edelleen hengissä

Lihava Nainen on edelleen elossa vaikka blogissa onkin ollut kuolemanhiljaista hyvin pitkään. Itse asiassa minuun iski jonkun asteinen blogiväsymys, mutta se taitaa vähitellen jäädä historiaan, joten päivityksiä saattaa taas olla tiedossa hieman tiheämmin.

Lihava Nainen on myös edelleen lihava vaikka paino onkin laskenut lähes 15 kiloa sitten viime marraskuun. Huomasin nimittäin viime vuoden marraskuussa paisuneeni paisumasta päästyäni ja totesin painon huitelevan jo sadan kilon paremmalla puolella, jolloin totesin että asialle on tehtävä jotakin. Päätin siis kokeilla reseptilääkkeitä laihdutuksen apuvälineenä ja Reductil-nimisen lääkkeen avulla paino on siis tippunut lähes 15 kiloa.

Luin muuten viime/toissa viikolla Shauna Reidin kirjan The Amazing Adventures of Dietgirl joka perustuu samannimiselle blogille. Voin suositella kirjaa täydestä sydämestä, se on hauska ja esittää laihduttamisen ja siihen liittyvät ylä- ja alamäet erittäin realistisesti. Kirjasta saa varmasti myös motivaatiota laihdutukseen jos sitä tarvitsee.

Olen viime aikoina innostunut myös lihavien muotiblogeista ja löytänyt seuraavat itselleni uudet tuttavuudet Fashionista!, Diva Look Book, Young Fat and Fabulous sekä Fat Girls Like Nice Clothes Too. Kotimaisia isokokoisten muotiblogeja joita seuraan on luonnollisesti Sekakäyttöä ja Ehkä mä mahdun tähän ensi kesänä. Olen viime aikoina myös leikitellyt ajatuksella oman muoti-/vaateblogin perustamisesta, mutta saa nähdä pääsenkö ajatusta pidemmälle.

Nyt Lihava Nainen hiljenee, mutta lupaa päivittä blogiaan jatkossa vähän ahkerammin.

Voi lääkäri parkaa

Lihava Nainen törmäsi päivänä eräänä Suolakaivos-blogiin. Bloginpitäjä lienee viittä vaille valmis lääkäri, joka tällä hetkellä suorittaa pakollista terveyskeskusjaksoaan. Kirjoitusten perusteella voisi päätellä, että tyyppi taitaa haaveilla "leppoisasta" kirurgin urasta – sen verran kärkkäästi hän arvostelee mm. eri potilasryhmiä.

Ensimmäinen kirjoitus, joka osui Lihavan Naisen silmiin kantoi otsikkoa ”Läskit”. Kyseisessä kirjoituksessa tämän Suomen lääketieteen toivo Dr. T kertoo kuinka hankalia lihavat potilaat ovat. Meitä kun ei ilmeisesti pysty tutkimaan kunnolla, eikä esim. gynekologisia tutkimuksia meinaa pystyä tekemään kun välineet on liian pieniä. Olisikohan kuitenkin niin, että Dr. T:n kokemus on liian vähäistä – kyllä asiansa osaavat lääkärit ja gynet ovat aina Lihavan Naisen pystyneet diagnosoimaan ja hoitamaan. Ihastuttava lääkärimme kertoo myös kuinka lihavilla kasvaa sormien väleissä sientä, ja heillä voi olla jatkuva penisilliinilääkitys säärien kroonisen ruusun vuoksi. Kas kun Lihava Nainen ei ole vielä tavannut yhtään lihavaa jolla olisi tällaisia oireita; onkohan mahdollista että arvoisa tohtori tekee melkoisen yleistyksen yhden tapauksen perusteella? Ihan sivuhuomautuksen ao. kirjoitukseen haluaisin myös kyseenalaistaa potilaan röntgenkuvan postaamisen netissä – onkohan tämä ihan lääkärin etiikan mukaista toimintaa… Ja melkoisen valitusvirren jälkeen kirjoitus päättyy jopa laihdutusleikkaukseen hakeutuvien haukkumiseen; luulisi läskiä vihaavan lekurin olevan tyytyväinen että edes jotkut meistä yhteiskunnan paarioista ja lääkärien painajaisista yrittävät tehdä jotain paino-ongelmalleen.

Dr. T ei taida olla kovinkaan ihmisrakas tyyppi ja kirjotukissa ehditään ottaa kantaa muihinkin "turhiin" potilaisiin kuten maahanmuuttajiin, mummoihin ja noin 30-vuotiaisiin perusterveisiin naisiin. Onkohan arvoisa lääkärinalku lainkaan miettinyt, että jos kaikki nämä ”turhat” potilaat karsittaisiin pois, häntäkään ei kohta enää tarvittaisi. Lihavasta Naisesta tuntuu että Dr. T on ajautunut väärälle alalle, lääketieteen harjoittamiseen kun kuuluu olennaisena osana potilaiden kohtaaminen ja se tuntuu olevan kyseiselle tohtorille lähes ylivoimaisen vastenmielistä. Tämä lääketieteen ihmelapsi toteaa myös kirjoituksissaan kuinka potilaat toisinaan ovat epäystävällisiä häntä kohtaan, eivätkä osoita kiitollisuutta samastaan hoidosta. No onko mikään ihme? Jos potilaita kohdellaan huonosti ja epäystävällisesti he tuskin vastaavat kiitollisuudella ja ystävällisyydellä.

Dr. T:n terveyskeskusjakso näyttää päättyneen joulukuussa ja hän lupailee kevään mittaan kirjoittelevansa työssä heränneitä ajatuksia blogiinsa. Lisäksi tiedossa saattaa olla uusia kirjoituksia sairaalamaailmasta - jään kauhunsekaisientuntein odottamaan mitä vielä tuleman pitää. Jotenkin tähänastisista kirjoituksista jäi sellainen olo, että arvoisa lääkärinalku on tyytymätön ammattiinsa ja varsinkin sen varjopuoliin, eli potilaisiin. Tähän Lihavalla Naisella ei ole muuta sanottavaa kun ”ammatinvalinta nuorena…”

Taipumus lihoa löytyy sittenkin geeneistä

Karjalainen uutisoi sen minkä Lihava Nainen on tiennyt jo pitkään – sama elämäntapa ei sovi kaikille, jotkut lihovat herkemmin kuin toiset. Tokihan tässäkin asiassa läskirasistit ja muut ”lenkille siitä jokinorsut” –älynjättiläiset tulevat hannaamaan vastaan sillä liikakilothan ovat yksinkertaisesti vain ja ainoastaan lihavan oma vika ja jos hän vaivautuisi liikkumaan ja syömään muutakin kun sipsejä ja karkkeja hän laihtuisi taatusti. No mutta asiaan…

Artikkelin mukaan lihavuuden genetiikka on tutkittu jo toistakymmentä vuotta ja jo nyt tiedetään varmasti, että toiset ihmiset yksinkertaisesti lihovat helpommin kuin muut. Tämähän on asia jonka Lihava Nainen on tiennyt jo pitkään ihan oman, perheensä ja sukulaistensa painonkehitystä seuraamalla. Artikkelissa Suomen lihavuustutkijoiden kunniapuheenjohtaja, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksikön johtaja professori Aila Rissanen toteaa: ”Lihomisalttiuden, samoin kuin hoikkana pysymisenkin taustalla on selvästi geneettisiä tekijöitä. Olemme jo pitkään tienneet, että jopa 60–80 prosenttia painosta selittyy perinnöllisillä syillä. Kenenkään ei pitäisi vertailla omaa elopainoaan ja sen saavuttamiseksi vaadittuja ponnistuksia muihin. Kelvollisia vertailukohtia ovat korkeintaan omat lähisukulaiset – jos hekään.” Tämän perustella läskirasistien on siis turha tulla huomauttelemaan kuinka helppoa on laihtua ja/tai pitää paino kurissa – heille voi ollakin, mutta ei välttämättä jollekin toiselle.

Artikkeli listaa ansiokkaasti faktoja lihavuuden geenitaustoista. Merkittävimmät havainnot Lihavan Naisen mielestä on että:
- Jopa 60-80 prosenttia ihmisen painosta määräytyy perinnöllisistä syistä.
- Lihavuuteen altistavia geenejä on ehkä noin kahdella kolmasosalla ihmisistä.
- Lihavuudelle altistavia geenien alatyyppejä saattaa olla kymmeniä, ellei satoja erilaisia. Vasta murto-osa on löydetty.
- Geenit voivat altistaa lihomiselle monin tavoin: lisäämällä ruokahalua, pienentämällä perusenergiankulutusta tai varastoimalla syötyä rasvaksi normaalia helpommin.

Näyttää siis siltä, että jos ihmisellä on yksi tai useampi lihavuuteen altistava geeni, pelkkä ”normaali” terveellinen ruokavalio ja terveysliikunta ei auta pitämään kiloja kurissa vaan tällainen ihminen joutuu syömään huomattavasti vähemmän ja liikkumaan enemmän kuin ihminen joilla näitä geenejä ei esiinny pysyäkseen normaalipainoisena.

Usein ainakin netissä törmää geenikortin esiin vetäessään vastaväitteeseen, ettei lihavuutta esiinny kuin länsimaissa. Tämä on kyllä Lihavan Naisen mielestä melkoinen yleistys, mutta on täysin luonnollista, että vaikka lihavuuteen altistavia geenejä esiintyy kaikkialla, niiden vaikutus ihmisten painoon näkyy selvimmin länsimaissa. Eihän se geeni yksistään ihmistä lihota vaan geeni yhdistettynä tietynlaiseen ruokavalioon. Tuskin se geeni ihmistä pääsee lihottamaan jos hän kärsii päivittäin nälästä ja tekee fyysistä työtä. Itse asiassa artikkelin mukaan lihavuuteen altistavat geenit ovat todennäköisesti kehittyneet nimenomaan siksi, että historian nälänhädissä ovat parhaiten selvinneet ne, joiden keho varastoi rasvaa helpoiten. Ennen henkiinjäämistä edistäneet ominaisuudet ovat nyt muuttuneet vihollisiksi. Kun ruokaa on runsaasti tarjolla, moni lihoo.

Artikkelissa luonnollisesti kuitenkin varoitellaan tukeutumasta liikaa geeniteoriaan ja todetaan, että ylipainoon taipuvat ihmiset eivät saa antaa periksi vaan heidän pitää vaan taistella muita kovemmin pysyäkseen normaalipainoisina. Tämä kalskahtaa ikävästi Lihava Naisen korvaan – ihmisten pitäisi siis vaan hyväksyä, etteivät he voi koskaan herkutella tai lipsua tiukasta elämäntavasta, jossa ruoka muuttuu pelkäksi tankkausaineeksi ja liikunta päivittäiseksi pakoksi. Lihava Nainen väittää kuitenkin, että ihmisen mielenterveydelle ja sitä kautta muullekin terveydelle on paljon arempi jos kantaa muutamaa liikakiloa eikä joudu vuorokauden ympäri stressaamaan ruuan ja liikunnan suhteen kuin se että pystyy otsa rypyssä ylläpitämään normaalipainoa.

Artikkelissa ennustetaan että tulevaisuudessa lihavuutta voidaan hoitaa kartoittamalla yksittäisen ihmisen geenikartta ja etsimällä täsmälääkkeitä lihavuuteen altistavia geenejä kohtaan ja luonnollisesti kun geenit tunnetaan, voidaan ihmisille myös tehdä yksilöllisempiä ruokavalio- ja elämäntapaohjeita. Artikkelin mukaan yksilöllinen lihavuuden lääkehoito voisi olla mahdollista sukupolven päästä ja tarvittaessa geeni voitaisiin myös vaihtaa. Jos tämä tosiaan on mahdollista, on siis olemassa toivoa, että lihavuus pystyttäisiin poistamaan tai lihavuutta voitaisiin estää täsmälääkkeillä. Tämä ei kuitenkaan toteudu Lihavan Naisen elinaikana, mutta nyt tiedän ainakin olleeni oikeassa kun olen väittänyt, että minulla on suurempi taipumus lihoa kuin esim. tietyillä ihmisillä lähipiirissäni.

Laihduttamisen vaarat

Nyt kun on eletty melkein vuoden 2009 ensimmäinen kuukausi loppuun ja joka tuutista puskee laihdutusohjeita, Lihava Nainen päätti tarttua jo jonkin aikaa mieltäni askarruttaneeseen aiheeseen. Vaikka tiedetään että ns. jojolaihduttaminen ei ole elimistölle ja terveydelle hyväksi ja että pikadieetit voivat olla suorastaan vaarallisia media kuitenkin tuputtaa tällaisia dieettejä avaimena ikuiseen onneen. Ja useat naiset jopa lankeavat tähän ansaan.

Mitkä ne jojolaihduttamisen vaarat sitten ovat? Vuonna 2003 jojolaihduttamisen todettiin vaikuttavan vaihdevuosien ohittaneiden naisten sydämen terveyteen. Vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, jotka olivat jojoilleet, havaittiin selvästi heikompi veren virtaus sydämessä huolimatta heidän nykyisestä painostaan kuin naisilla jotka eivät olleet jojolaihduttaneet. Heikentynyt veren virtaus sydämeen voi viitata sepelvaltimo tukoksiin jotka voi johtaa sydänkohtaukseen tai halvaukseen. Vuonna 2005 havaittiin että jojolaihdutus kohottaa naisten osteoporoosin riskiä. Tutkimukseen osallistui 78 lihavaa, laihdutuskierteistä naista, joiden ikä oli 30 – 45 vuotta. Heistä 31 prosentilla luuntiheys oli alentunut. Luuston mineraalimäärä oli suoraan verrannollinen energiansaannin kanssa eli jatkuva laihduttaminen näytti alentavan sitä. Toisaalta mitä useammin naiset olivat aloittaneet laihdutuskuurin, sitä todennäköisemmin heidän luustonsa mineraalimäärä oli alentunut. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen perusteella jojolaihdutus saattaa altista naisia munuaissyövän kehittymiselle. Tutkimuksessa todettiin, että toistuvasti laihtuneiden ja sen jälkeen uudelleen lihoneiden sairastumisriski oli puolestaan 2,6-kertainen, kun heitä verrattiin naisiin, joiden paino pysyi vakaana. Vuonna 2007 todettiin myös, että jojolaihdutus voi heikentää immuunijärjestelmää. Tutkimuksen mukaan, mitä useammin nainen oli yrittänyt laihduttaa, sitä heikompi hänen immuunijärjestelmänsä oli. Toisaalta naisilla, joiden paino oli pysynyt vakaana pidemmän aikaa, oli selvästi parempi vastustuskyky.

Jenkeissä ylipainon torjuntaan ja hoitoon keskittyvä kansallinen asiantuntijaryhmä (US National Task Force on the Prevention and Treatment of Obesity) on havainnut jojoilun johtavan psykologisiin ja fyysisiin terveyshaittoihin. Joka kerta kun ihmisen paino heittelee, elimistön varastoiman rasvan määrä lisääntyy. Laihduttaessa tuhoutuu sekä rasvaa, että lihaksia, mutta kun paino taas nousee, elimistöön kertyy lähes pelkästään rasvaa. Jojoilu muuttaa ruokailutottumuksia ja lisää rasvan himoa. Jatkuva painon sahailu on psyykkisesti raskasta – monet laihduttajat kokevat jokaisen epäonnistuneen laihdutusyrityksen henkilökohtaisena epäonnistumisena. Tämä puolestaan murentaa itsetuntoa ja johtaa masentumiseen ja syyllisyyden tunteisiin. Lisäksi mainitaan heikentynyt vastustuskyky ja tiettyjen sydänsairauksien lisääntynyt riski.

Pikadieettien vaarallisuus lienee monille tuttua, mutta siitä huolimatta naiset tarttuvan niihin tiputtaakseen painoa ennen kesän rantakautta, etelän lomaa, häitä, ymv. Pikadieetit johtavat useimmiten jojoiluun, jonka vaaroista olenkin jo kirjoittanut. Mistä sitten johtuu, että pikadieetillä laihdutetut kilot palaavat korkojen kera. Suurin syy on luonnollisesti että dieetti sotkee aineenvaihdunnan. Koska pikadieetissä syödään mahdollisimman vähän, elimistö tottuu mitättömään kalorimäärään ja ryhtyy polttamaan vähemmän kaloreita kuin aiemmin. Niinpä dieetin loputtua lihot entistä helpommin koska elimistösi polttaa edelleen vain vähän kaloreita. Tämä hidastunut aineenvaihdunta saattaa jatkua kuukausia, joskus jopa vuosia, sen jälkeen kun olet kokeillut erittäin vähäkalorista dieettiä.

Pikadieeteillä on myös muita negatiivisia vaikutuksia terveyteen. Ensinnäkin ne rasittavat mielenterveyttä ja tunne-elämää. Laihduttaja alkaa himoita tiettyjä ruokia ja mielialat heittelevät. Laihduttaja muuttuu usein ärtyneeksi ja masentuneeksi ja dieetti saattaa johtaa anoreksiaan tai bulimiaan. Usein pidempikestoinen niukkakalorinen ruokavalio johtaa myös puutostiloihin. Laihduttajilla on eritoten havaittu raudan puutoksesta johtuvaa anemiaa, B12-vitamiinin, kaliumin ja natriumin puutosta. Varsinkin kaliumin ja natriumin puutos on vaarallista koska kyseiset elektrolyytit varmistavat että hermosto ja lihaksisto toimii oikein. Pikadieetit rasittavat myös elintärkeitä elimiä kuten sydäntä, munuaisia, maksaa ja aivoja. Nämä elimet tarvitsevat energiaa toimiakseen. Pikadieetin aikana elimet eivät saa tarpeeksi energiaa ruokavaliosta joten ne alkavat polttaa lihaskudosta saadakseen tarvitsemansa energian. Jos kalorinsaanti alenee tarpeeksi elimistö alkaa jopa polttamaan sitä lihaskudosta josta elimet muodostuvat, jotta aivot saavat tarpeeksi energiaa toimiakseen. Tämä voi johtaa mm. maksan ja munuaisten vajaatoimintaan, sydänkohtaukseen tai halvaukseen. Ihmiset, jotka ovat pitkään vähäkalorisella dieetillä kärsivät usein osteoporoosista. Tämä johtuu alhaisesta kalsiumin saannista. Tämän perusteella on aivan käsittämätöntä, että naistenlehdet edelleen tarjoavat pikadieettejä ratkaisuksi kilojen pudottamiseen.

Jos siis haluat laihtua, kannattaa turvautua jo aikoja sitten hyväksi ja terveelliseksi todettuun keinoon: syö vähemmän kuin kulutat, mutta syö terveellisesti ja järkevästi leikaten kalorimäärää vain muutamalla sadalla kalorilla päivässä ja lisää kulutusta liikunnalla. Tämä ei tuo nopeita tuloksia vaan vaatii kärsivällisyyttä, mutta toisaalta on myös todettu että laihtumalla puolisen kiloa viikossa paino myös pysyy todennäköisemmin poissa. Älä ajattele aloittavasi laihdutuskuuri vaan ajattele aloittavasi uusi elämäntapa, jota voit jatkaa loppuelämäsi.